Olen tässä pohdiskellut pyöräilykulttuureja meillä ja muualla.
Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa pyöräily on kiinteä osa kaupunkikulttuuria ja urbaania liikkumista. Ihmiset eivät koe harrastavansa pyöräilyä, vaan he ajavat pyörillä, koska se on kätevin liikkumiskeino kaupungissa. Pyörä on vain työkalu, eikä siihen suhtauduta kovinkaan intohimoisesti. Tämähän olisi oikeastaan tavoite, johon meidänkin pitäisi pyrkiä. Vai pitäisikö?
Täällä Suomessa jokapäiväinen pyöräily on maininnan arvoinen asia. Päivittäin pyöräilevä ihminen herättää usein ainakin jonkinlaista huomiota ja ihmetystä. Hän myös tiedostaa itse harrastavansa pyöräilyä ja monesti pitää huolta pyörästään/pyöristään. Vaikka itse käytänkin pyörää usein vain kulkuvälineenä paikasta toiseen, tunnen lähes aina suurta mielihyvää hypätessäni pyörän selkään. Luen ja kirjoitan mielelläni pyöräilystä ja oikeastaan ajattelenkin pyöräilyä hyvin paljon.
Tuntuu siltä, että jotain olennaista jäisi puuttumaan, jos pyörä olisi vain kulkuväline, kuten bussi tai vaikkapa kengät.
Copenhagize- ja
Copenhagen Cycle Chic-blogien pitäjä Mikael Colville-Andersen käyttää
tässä haastattelussa imurivertausta kuvaillessaan kööpenhaminalaisten suhtautumista pyöräilyyn. Imurointia varten ei esimerkiksi pukeuduta erityisiin imurointivaatteisiin, eikä muita imurinkäyttäjiä tervehditä.
Minä en halua suhtautua pyöräilyyn noin arkisesti, vaan mieluummin harrastan pyöräilyä, vaikka kävisinkin vain hakemassa maitoa kaupasta pyörällä. Elämä muuttuu tylsäksi, jos pyöräily alkaa tuntua imuroinnilta.