Loppuviikon pysyn varmaankin poissa pyörän selästä ja ensi viikko meneekin sitten hiihtolomaillessa. Jos se kevät vaikka sitten alkaisi vähitellen näyttää kasvojaan.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Voimia löytyikin
Juuri kun pääsin sanomasta, että keräilen voimia kevääseen pyöräilytauon muodossa, löysin kun löysinkin jostain ylimääräistä energiaa työmatkafillarointiin. Kävin eilen pitkästä aikaa töissä pyörällä ja se oli jälleen kerran mukavaa. Pyörätiet oli aurattu yllättävään hyvään kuntoon, eikä pakkanenkaan purrut liiaksi. Hieman kyllä jaloissa tuntui parin viikon ajamattomuus, mutta muuten pyörä kulki olosuhteisiin nähden hyvin.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Kerätään voimia kevääseen
Talvi iski päälle niin voimallisesti, että pyöräilykin on jäänyt taka-alalle. Olen pyrkinyt ajamaan ainakin viikoittain, huonossakin säässä. Viime viikolla en ajanut kertaakaan ja tämäkin viikko saattaa mennä samoissa merkeissä. Ehkä pyörä sitten keväämmällä kulkee entistäkin paremmin. Oikein mielenkiinnolla odotan, kun nämä lumimassat sulavat. Siinä tulevat Gore-tex-kengät ja vedenpitävät housut tarpeeseen.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Cyclocrossia työmatkalla
Poljin tänään tauon jälkeen fillarilla töihin ja oli kyllä mielenkiintoinen matka. Reitillä oli kaikki hyvän cyclocross-radan ainekset. Matkaan sisältyi teknisiä pätkiä (kapea rengasura, jossa piti yrittää pysyä pystyssä), pakollisia jalkautumisosuuksia (auraamattomat lumimössöiset tienpätkät) sekä nopeammin ajettavia osuuksia (pyörätiet Espoon puolella). Aikaa reitillä kului tunti suuntaansa, siis kaksi kertaa niin kauan kuin kesäkelillä. Talvipyöräily on kyllä erinomaista treeniä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)