Kaatuilua

Sain vihdoin vaihdettua nastarenkaat cyclocrossariin ja aloitin talvipyöräilyn. Lähdin polkemaan töihin, ja matka menikin ihan mukavasti siihen asti, kunnes päätin vähän oikaista. Ajoin pitkin vähän liikennöityä kapeata ajorataa jäistä rengasuraa pitkin. No, vastaan tuli auto, joten päätin antaa autolle tietä ja siirtyä hetkeksi jalkakäytävälle. Vai oliko se yhdistetty kevyen liikenteen väylä? Järki sanoi, ettei fillari nouse ajamalle jäisestä urasta, mutta pakko oli silti yrittää. Ennen kuin huomasinkaan, eturengas lähti alta ja kaaduin kylki edellä maahan.

Samalla hetkellä pää jysähti katuun. Onneksi oli kypärä. Olisi sattunut muuten. En edelleenkään luovu kypärästä, vaikka se kööpenhaminalais-amsterdamilaiseen kaupunkipyöräilyfilosofiaan ei istukaan. Pää siis säilyi, mutta keuhkoista lähti ilmat pihalle ja teki aika kipeääkin, pakko myöntää. Siinä sitten makasin henkeä haukkoen ja jalat edelleen polkimissa kiinni, kun vastaan tuleva auto lähestyi. Onneksi auto tuli melko hitaasti, joten ehdin nousta edestä pois ja vääntäytyä jalkakäytävälle. Auto ajoi, eikä kuski kysynyt, sattuiko, vaikka näki kyllä sukellukseni.

Pyörä pystyyn ja takaisin baanalle. Poljin loppumatkan aika hissukseen töihin, jossa jäykistelin koko päivän. Fillarin jarru/vaihdekahva vääntyi ja viottui hieman, mutta sain sen korjattua. Kotimatka olikin sitten aika ikimuistoinen. Poljin kylki jomottaen paukkupakkasessa sormet jäässä, onneksi oli lämmin sauna odottamassa.

Loppuviikon talvikeli olikin sen verran armoton, että jätin pyörän suosiolla talliin, jomotuskin hellitti, enää ei satu juuri yhtään. Ihanaa tuo talvipyöräily.

Pakkokypärä

Tämän päivän Hesarissa oli juttu Helsingin uudesta pyöräliikennesuunnittelijasta Marek Salermosta. Hän ei kannata kypäräpakkoa ja sanoo ajavansa työmatkoja ilman kypärää. HS:n nettilehden keskustelupalsta täyttyi välittömästi melko tiukoista kommenteista, joissa monissa tuomittiin Salermon lausunto. Niiden mukaan virkamies näyttää kansalaisille huonoa esimerkkiä, kun kieltäytyy noudattamasta lakia.

Tässä jälleen Suomen lainkuuliainen kansa osoittaa parhaat luonteenpiirteensä. Heti, kun joku rikkoo jotain lukemattomista kielloistamme tai pakoistamme, olemme innokkaana raportoimassa tuosta rikollisesta. Täytyyhän maassa laki ja järjestys olla. Sama ilmiö on tuttu vaikkapa työpaikan lounasravintolan jonosta. Jos erehdyt ottamaan yhden ylimääräisen voinapin, raportoi takanasi jonottava kateellinen kansalainen rikkomuksestasi. No niin, taisi ajautua hieman asian viereen.

Itse käytän kypärää oikeastaan aina pyöräillessä ja suosittelen muitakin käyttämään. Mutta silti kypäräpakkoa en kannata. Onneksi Suomessa ei (ainakaan vielä) saa rangaistusta kypärättömyydestä.

Toivotan onnea ja menestystä Marek Salermolle uudessa tehtävässään. Hänen näkemyksensä polkupyörän rinnastamisesta hitaaseen autoon nopean jalankulkijan sijasta saa vankkumattoman kannatukseni.

Kypärä

Minä käytän aina fillaroidessani kypärää. Kaksi kertaa olen tullut pyörän selästä maanpintaan pää edellä, onneksi kypärä päässä. Kaikki eivät käytä, mutta se heille suotakoon - vaikka kannattaisi kyllä käyttää. Eniten minua ihmetyttävät pyöräilijät, joilla kypärä roikkuu ajon aikana ohjaustangolla. Lapset varmaan roikuttavat kypärää tangolla, koska vanhemmat pakottavat ottamaan kypärän mukaan ulos. Ja aika vaikeahan käyttöä onkin valvoa. Mutta miksi aikuiset ihmiset ajavat kypärä ohjaustangolla keikkuen? Eivätkö he kehtaa laittaa sitä päähän? Luulisi, että on hankalampi ajaa kypärä tangolla kuin päässä? Näitä kypärän kuljettajia tulee lähes päivittäin vastaan. Täytyy varmaan joku kerta ihan kysyä suoraan.