Yksinkertaisuuden ylistys

Nyt on alla uusi kaupunkifillari, 1-vaihteinen, jalkajarrullinen Pelago Bristol. Pyörä on yksinkertaisuudessaan aivan täydellinen kaupunkisukkulointiin ja pidemmillekin reissuille. Bristol on omassa kategoriassaan kevyt, joten mäet nousevat liukkaasti. Vaihteita en kaipaa lainkaan, välitys on juuri sopiva. Vaikka en olekaan erityisesti jalkajarrujen ystävä, toimivat ne käsijarrun kanssa ihan mainiosti. Pari kertaa tosin olen erehdyksessä polkaissut taaksepäin, jolloin satula on jysähtänyt mukavasti istuinluille. Pysty ajoasento ja viiksitanko sopivat ainakin omalle ergonomialleni, ja tietysti Brooksin B17-satula. 

Bristolilla ajaminen on todella vaivatonta. Runkolukko auki ja menoksi, pysäköinti hoituu näppärästi seisontatuella. Tämäntyyppisellä pyörällä ajaminen ei tunnu urheilusuoritukselta, kun taas saman matkan taittaminen vaikka cyclocrossfillarilla on heti urheilua. 

Takana on nyt viikon verran kaupunkipyöräilyä, tavaraakin olen kuskannut etutelineessä jonkin verran. On kyllä erinomaisen hyvä fillari.

Elielinaukion pyörätie

Elielinaukion pyörätie on hieman ongelmallinen paikka. Bussit jättävät matkustajansa Postitalon edessä suoraan pyörätielle, eivätkä busseista poistuvat ihmiset katso eteensä ja/tai ymmärrä astuvansa keskelle vilkasta pyörätietä. Baanan avautumisen myötä fillariliikenne Elienaukiolla on todennäköisesti lisääntynyt tuntuvasti. Omakin työmatkareitti kulkee juuri tuosta kohdin ja kiinnitin huomiota tilanteeseen heti. Nyt tämän viikon Hesarissa joku lukijakin oli asian huomannut.

Voisi kuvitella, että Baanaa suunnitellessa jollekin olisi tullut mieleen, että monet pyöräilijät ajavat sinne juuri tätä kautta ja asiaa olisi mietitty hieman suurempana kokonaisuutena. Mitähän asialle voisi tehdä?

Joko bussien poistumispysäkki tai pyöräkaista pitäisi siirtää jonnekin muualle, tai rakentaa aita bussista poistuvien ja fillaristien väliin. Joku vielä törmää jossain vaiheessa johonkin, jos tilanne jatkuu tuollaisena,

Baana

Nyt se on vihdoin valmis, avattu ja koeajettu. Baana.

Kirjoitan hieman täydennystä, kun laitoin eilen vain tämän videon nopeasti esille.

Aivan mahtava juttu tämä Baana. Tuntuu jotenkin epätodelliselta ajaa noin pitkä matka kaupungin keskustassa ilman liikennevaloja, risteyksiä ja pyörätiellä lastaavia jakeluautoja (jotka kaikki kyllä kuuluvat kaupunkiin). Pyöräily tuolla oli rentouttavaa ja mukavaa

Aika näyttää, millaiseksi liikenne ja toiminta Baanalla muodostuu. Nyt reitillä oli aika paljon siihen tutustumaan tulleita kaupunkilaisia. Ja kyllähän tuohon kelpaakin tutustua.

Ainoa negatiivinen asiaan liittyvä juttu oli jonkun nettiuutisen kommenttiosuuksissa. Mukaan vedettiin mielenterveyshoidon määrärahat, yksityisautoilu ja hurjastelevat pyöräilijät. No, sama ilmiö on havaittavissa usein pyöräilyyn liittyvässä uutisoinnissa. Ja onpahan allaolevan videonkin kommentteihin  saatu mukaan kielteistä virettä. Itse en tästä mitään kielteistä löydä.

Tältä se näyttää. Suosittelen kaikille.

Pelago Capri

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, perheeseen on tullut uusi jäsen -  kaupunkifillari Pelago Capri. Vaimoni halusi helpon kaupunkikulkuneuvon urheilullisen Kona Jaken rinnalle. Pitkien pohdintojen ja kokeilujen jälkeen hän päätyi siis vaihteettomaan Pelago Capriin.

Muutaman työmatkan ja parin lenkin perusteella Capri on täydellinen valinta tuohon tarkoitukseen. Olen itsekin sitä kokeillut ja kyllä se erittäin hyvä ajettava on. Aikaisempien kokemusten perusteella pidin tämäntyyppistä pyörää epävakaana ja huojuvana, mutta Capri kyllä yllätti vakaudellaan. Ja keveydellään. Välityskin on aika sopiva. Esimerkiksi äskeisellä vappupäivän kaupunkilenkillä Meritullinkadun mäki nousi melko kevyesti.

Brooksin satula on kuulemma aivan erinomainen, ei liene turhaan legendaarinen. Kokonaisuuden kruunaavat Brooksin gripit. Lokareita ei ollut pyörän ostohetkellä saatavilla, mutta ne ovat vielä tulossa. Siihen asti ajellaan vain hyvällä säällä.

Tähän loppuun vielä kommentteja omistajan omin sanoin:
"Pyörä kuin unelma! Olin jo pitkään haaveillut helposta, missmarple-maailman polkupyörästä ja vaihtoehtoja tutkailin niin kotimaan kuin nettimaailmankin pyöräkaupoista. Yllättävää oli, että vaikka ensi alkuun Capri tuntui hiukan hintavalta, niin ei ne sisarpyörät Euroopan markkinoilla kovinkaan paljon halvempia olleet. Ja jos päälle lisää rahdit ja mahdollisten takuu-huoltoasioiden työllistävyyden, niin samoissa hinnoissavarmaan mennään. Joten ilo oli päätyä tukemaan kotimaista, sympaattista Pelago-kauppaa.

Kun merkki ja malli tuli päätetyksi, seuraava pohdinnan aihe oli yksi- vai kolmivaihteinen? Alunperin olin  kallistunut ajatukseen vaihteettomasta ja ratkaisu on tuntunut ihan oikealta. Kaikki tarpeelliset mäet on noustu ihan ajaen, Linnunlaulunmäki tosin on vielä testaamatta. Onneksi ei kuulu normaaliin työmatkareittiin.

Näiden päätösten jälkeen tilaus oli valmis, toimitus kesti muutaman päivän. Ajokilometrejä ei vielä mahdottomasti ole kertynyt, mutta ne vähäisetkin ovat olleet erittäin nautinnollisia. Liikkeellelähtö on helppoa, kypärä ja avain messiin, muuta ei tarvita. (Kypärä ei nyt ehkä ihan käy ajopelin kanssa, mutta sen verran on pakko tinkiä tyylistä.) Ajoasento mahdollistaa ihan erilaisen sukkuloinnin kaupungilla kuin käyräsarvinen Jake. Välitys on sopiva, ei liian raskas, ei liian kevyt. Pyörä rullaa hyvin ja kevyesti. Se tuntuu vakaalta ja kestävältä. Ja se on niiiin kaunis! Uskon, että meillä on edessämme lukuisia yhteisiä kilometrejä ja vuosia."

Uusi työmatka

Uuden työpisteen myötä myös työmatka uusiutui. Länsiväylän varren pyörätie muuttui keskustan kaduiksi, samalla matka lyheni 12 kilometristä kolmeen. Muutos on enimmäkseen positiivinen. Ainoa haittapuoli on se, että enää työmatka ei käy fyysisestä rasituksesta. Täytyy sitten ajella lenkit erikseen, ja vaikka välillä tulla kiertoteitä kotiin. Olihan Länsiväylän merenrantareitti myös maisemiltaan upea ja rauhallinen ajettava, mutta silti, pidän Stadista ja siellä fillaroinnista.

Ehkä uuden kaupunkifillarin hankinta on kohta ajankohtainen. Yksi sellainen tulikin perheeseen, siitä lisää piakkoin.

Pyöräilykulttuuria Pariisissa

Terveisiä Pariisista!

Seuraavassa muutama sana paikallisesta pyöräilykulttuurista. Itse liikuin tällä kertaa vain jalan ja julkisilla, mutta havainnoin fillarointia sitäkin enemmän. Liikenne Pariisissa on suomalaisen mittapuun mukaan sekava, mutta kyllä sielläkin jokin järjestys varmaan on.

Pariisilaisherrasmies Vélib'-kaupunkipyöräilemässä (kuva: Arja Seppälä)

Kaupunkiliikenteessä fillaroivat kaikki, vanhat ja nuoret, miehet ja naiset. Pyöräkalustolla ei tosiaankaan pröystäillä, vaan fillarit ovat kulkuvälineitä ja työkaluja. Muutama hienompi maantie- ja maastopyörä näkyi, jonkin verran Brompton-taittopyöriä ja yksi jarruton BMX, jonka kuski jarrutti tennaria eturengasta vasten painamalla (kätevää ruuhkaisessa kaupunkiliikenteessä). Muuten fillarit olivat perushybrideitä ja citypyöriä. Fikseillä ja sinkuloilla ajelevia hipstereitä ei näkynyt. Fillarilähettejä kyllä.

Pyöräkaista

Pyörätasku

Pyöräkaistoja ja pyörätaskuja on kyllä monin paikoin, mutta pyöräilijät ovat ainakin näkemäni perusteella melko tasavertainen liikenteen osa, eivät oma erityisryhmänsä. Pyöräilijät sukkuloivat autojen seassa skoottereiden kanssa pujotellen ja kaistoja vaihdellen. Eikä kellään ollut kypärää, paitsi kahdella näkemälläni maantiepyöräilijällä. Autoilijat eivät näyttäneet olevan aggressiivisia edessä olevia pyöräilijöitä kohtaan. Torvethan Pariisin liikenteessä soivat koko ajan, mutta eivät ilmeisesti raivon merkkinä, kuten täällä.

Pyöräparkki

Pyörille on myös melko runsaasti pysäköintitilaa. Niitä oli virallisten parkkipaikkojen lisäksi erilaisiin kiinteisiin rakenteisiin lukittuina. Metroissa en tainnut pyöriä nähdä kertaakaan. Yksi henkilö vei pyöräänsä alas metron liukuportaita, joten pyörien kuljetus metroissa lienee sallittua. Tosin en ymmärrä, mihin ne siellä mahtuvat, kun matkalaukunkin sovittaminen metroon oli oma projektinsa.

Vélib'-pyörien kuljetusauto

Vélib'-pyöriä valmiina lähtöön.

Vélib'-kaupunkipyöriä näkyi ilahduttavan paljon. Ainakin näin ulkopuolisen silmin systeemi näyttää toimivan. Pyöriä oli paljon, ne näyttivät päällisin puolin hyväkuntoisilta ja niitä käytettiin. Vaikuttivat olevan enemmän oikeaan pyöräilyyn suunnitelluilta kuin taannoiset Helsingin vihreät hirviöt.

Sekavan oloisesta liikenteestään huolimatta mielelläni fillaroisin Pariisissa. Seuraavalla kerralla sitten. Au Revoir.

Köpiksen ja Damin malliin

Viimeisimmässä Yhteishyvässä oli mielenkiintoinen artikkeli kaupunkipyöräilystä, kannattaa lukea. Teppokin oli lukenut sen.

Yksi juttu kiinnitti huomioni ja kirvoitti minut tarttumaan näppäimistööni. Jutussa viitattiin Kööpenhaminan ja Amsterdamin pyöräilykulttuureihin, kuten yleensäkin kaupunkipyöräilystä puhuttaessa. Jutun mukaan näissä kaupungeissa ihmiset pyöräilevät töihin normaaleissa siviilivaatteissa, naiset jakkupuvuissa ja miehet kravatit kaulassa. Näissä korkeamman pyöräilykulttuurin maissa ei erillisiä pyöräilyvaatteita käytetä - eikä myöskään kypärää. Tämän saman ajatuksen ylistämiseen olen törmännyt myös vaikkapa suosituissa Köpis-blogeissa, Copenhagenizessa ja Copenhagen Cycle Chicissä. Ihan jees, mutta...

Tuolla etelämmässä on helppo ajaa fillarilla vaikka läpi vuoden pikkutakki päällä, kun ei ole puolen vuoden pakkaskautta. Tervetuloa kokeilemaan työmatkapyöräilyä tammikuussa jakkupuvussa ja korkkarit jalassa. Uskon, että jokainen meistä pyöräilevistä on ajanut fillaria myös tavallisissa vaatteissa. Käsi ylös, jos olet sitä mieltä, että puku päällä on mukavampi pyöräillä kuin tarkoitusta varten suunnitelluissa vaatteissa. Olisiko niin, että tavallinen Kööpenhaminan tai Amsterdamin kasvatti ei ole koskaan edes kokeillut kunnollisia pyöräilyvaatteita? Kannattaisi, sillä onhan niitä muunlaisiakin fillarointiasuja kuin trikooshortsit ja tiimipaidat.

Jutussa mainittiin, että olisi vaikea kuvitella Helsinkiin liituraitapukuisia pyöräilijöitä. Sanoisin, että kesällä Helsingin keskustassa näkee vaikka puku päällä pyöräileviä prosentuaalisesti varmaan saman verran kuin muuallakin. Ja kyllä täällä talvellakin ajellaan ihan tavallisissa talvivaatteissa.

Myös kööpenhaminalainen ja amsterdamilainen kypärättömyyyden ylistys on mielestäni aivan perusteetonta, mutta en nyt sen enempää viitsi tällä kertaa lähteä tähän kypäräkeskusteluun.

On hienoa, että Euroopassa on tuollaisia pyöräilykulttuurin edelläkävijäkaupunkeja, mutta niiden edessä ei kannata potea alemmuudentunnetta. Hyvä, että kaupunkipyöräilyä kehitetään, mutta tehkäämme se omilla ehdoillamme. Antaa kööpenhaminalaisen businessmiehen pilata liituraitapukunsa vesisateessa, me voimme silti pukeutua Gore-texiin, jos sääolot niin vaativat.