Kevät tulee ja sen myötä liikennesäännöt tuntuvat kadonneen tiellä liikkujilta, myös pyöräilijöiltä. Katselin tänään auton ratin takaa Töölössä, kun kevään myötä ulos uskaltautuneet pyöräilijät sinkoilivat jalkakäytävillä, punaisia päin ja keskellä risteysalueita miten sattuu. Näytti kyllä taas niin hurjalta ja sekavalta, että oikein hirvitti. Tuskin vuodatukseni tässä blogissa tavoittaa kohderyhmäänsä, mutta pakko on silti avautua. Kyllä ne liikennesäännöt koskevat myös meitä pyöräilijöitä. Olisi paljon turvallisempaa ja selkeämpää, kun kaikki tiellä liikkujat noudattaisivat samoja sääntöjä. Tällöin muiden toimintaa olisi mahdollista ennakoida ja vältyttäisiin monilta onnettomuuksilta. Nyt ei koskaan voi tietää, liikkuuko pyöräilijä autojen, jalankulkijoiden vai pyöräilijöiden sääntöjen mukaan, vai ihan omiensa.
Vaikka aloitinkin tämän jutun parjaamalla pyöräilijöitä, niin onnistuu tuo säännöistä piittaamattomuus myös autoilijoilta. Senkin koin tänään useamman kerran.
Kannattaa siis olla tarkkana liikenteessä varsinkin nyt keväällä. Pyörillä liikkuva väki on lisääntynyt, eikä huomiokyky ole kaikilla välttämättä huipussaan.