maanantai 14. toukokuuta 2012

Liikennesäännöt

Kaupunkipyöräily kehittyy parhaillaan suurin askelin ja sen myötä pyöriä pyritään siirtämään jalankulkijoiden seasta autojen rinnalle ajoradoille. Se on hyvä. Pyöräilijöiden liikennesääntöjen tuntemus - tai ainakaan niiden noudattaminen - ei ole vielä kehittynyt samalle tasolle.

Varsinkin kaupunkiliikenteessä pyöräilijä harmittavan usein katsoo oikeudekseen ajaa punaisia päin, ajaa jalkakäytävää, ajaa yksisuuntaista väärään suuntaa, tehdä typeriä ohituksia. Ajatus toiminnan takana lienee se, että "on sujuvampaa, kun mä vaan menen tästä" tai "ei mulla oo aikaa jäädä tähän valoihin ton hidastelijan taakse" tai "mä osaan kyllä ajaa ilman kahlitsevia sääntöjäkin".

Pyörällä on liian helppo jättää noudattamatta sääntöjä. Jos autoilijat kaupunkiliikenteessä ajavat samalla tavalla, syntyy valtava huuto. Pyöräilijä kuitenkin aiheuttaa myös vaaratilanteita sääntöjä rikkoessaan. Liikenteessä oletuksena on kuitenkin se, että siellä liikkujat noudattavat sääntöjä. Jos joku ilmestyy risteyksestä eteen sääntöjen vastaisesti yllättäen, on yhteentörmäys hyvin mahdollinen. 

Sujuva ja sulava kaupunkiliikenne perustuu siis siihen, että jokainen liikkuja noudattaa liikennesääntöjä. Liikennesääntöjen noudattaminen ei ole osoitus yksilöllisyyden katoamisesta tai harmaaseen massaan kuulumisesta. Se vain mahdollistaa sujuvan liikkumisen meille kaikille. Asiassa on myös PR-aspekti. Pyörätaskujen ja -kaistojen myötä fillarit ovat tulleet lähemmäksi autoja ja moni autoilija on asiasta jo valmiiksi karvat pystyssä. Jos fillaristit vielä sinkoilevat liikenteessä miten sattuu, ei se ainakaan lisää autoilijoiden positiivista suhtautumista.

Seuraavan kerran kun tekee mieli ajaa punaisia päin tai ajaa yksisuuntaista väärään suuntaan, on hyvä pysähtyä miettimään, mitä sillä saavuttaa.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta käytännön syyt liikennesääntöjen rikkomiselle Suomessa ovat eri pyöräilijöille kuin esim. autoilijoille. Kööpenhaminassa ei pyöräilijälle tulisi mieleenkään rikkoa liikennesääntöjä. Mutta se johtuukin siitä, että siellä homma toimii! Suomessa pyöräilessä joutuu valitettavasti soveltamaan, usein oman ja toisten turvallisuuden nimissä.

Timppa kirjoitti...

Olen kyllä eri mieltä. Ei liikenteessä ole mitenkään pakko rikkoa sääntöjä. Jos pyörätie loppuu yllättäen (kuten usein tapahtuu), pitää vain siirtyä ajoradalle. Ja punaisiä päin ajamiselle ei ole mitään perustetta.

Timo kirjoitti...

Itselläni punaisia päin ajaminen on 99% siksi, ettei valo vaihdu pyöräilijälle automaattisesti vaan pitäisi tajuta mennä painamaan nappia joka on piilotettu jonnekin, yleensä kulkusuuntaan nähden vasempaan reunaan.