Olipas kylmä

Lähdin tänä aamuna pyörällä töihin siinä uskossa, että ulkona on viileähkö talvisää. Ulos päästyäni toisenlainen todellisuus iski suoraan vasten kasvoja. Pakkasta tuntuikin olevan hieman reilummin. Vähän puolimatkan jälkeen varpaat alkoivat muuttua tunnottomiksi ja ylävartaloon hiipi kaikenkattava kylmyys. Onneksi matkani on kuitenkin sen verran lyhyt, että pääsin perille ennen kriittistä jäätymispistettä. Pakkasta olikin tosiaan sitten viitisentoista astetta.

Työpäivän päätyttyä oli sitten sama rupeama edessä. Puin kotimatkalle yhden ylimääräisen paidan päälleni välikerrokseksi, mutta se ei kyllä auttanut yhtään. Onneksi perilla odotti lämmin sauna, joten kotiin päästyäni oli kyllä erittäin nautinnollista sukeltaa saunan kuumuuteen sulattelemaan tunnottomia varpaita.

Kyllä talvipyöräily on piristävää.

Yksisuuntaisia katuja ja liikennevaloja

Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli kiinnostava uutinen. Sen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee lakimuutosta, joka antaisi pyöräilijöille oikeuden ajaa yksisuuntaista katua molempiin suuntiin. Yksisuuntaisten katujen katsotaan pidentävän matkoja sekä lisäävän jalkakäytävillä pyöräilyä. Tämä on tervetullut uutinen, kunhan vain niillä kaduilla on vain tarpeeksi tilaa pyöräilijöille. Esimerkiksi Lauttasaaressa Tallbergin puistotiellä tämä on jo nyt mahdollista. Välillä tuolla tulee kyllä aika tiukkoja paikkoja vastaantulevien autojen kanssa, varsinkin nyt talvella lumikinosten aikaan.

Helsingin keskustassa on tosiaan useita paikkoja, joissa pyöräilijä saattaa valita jalkakäytävällä ajamisen pitkän kiertotien sijaan, joten siltä osin se kyllä lisää liikenteen sujuvuutta. Uudistus myös siirtää pyöräilijöitä pois jalkakäytäviltä ajoradoille, mikä on positiivinen kehityssuunta.


Hesarin jutussa mainitaan suunnitelmissa oleva risteyksiin sijoittuva odotusalue pyöräilijöille, kuten esimerkiksi Lontoossa. Tämä olisi toteutuessaan todella hyvä juttu. Se ei ainoastaan helpota pyöräilijöiden ajamista risteyksissä, vaan opettaa myös autoilijat ottamaan pyöräilijät huomioon normaaleina tiellä liikkujina. Ja autoilijan kärsivällisyyskin kasvaa hänen odottaessaan rauhalliseen tahtiin liikkeelle lähtevän fillaristin ensipolkaisua.

Nämä molemmat mainitut uudistukset ovat erinomaisia. Tällaisten muutosten ansiosta pääsemme lähemmäksi sitä ideaalitilannetta, jossa tieliikenteessä ei toimita pelkästään autoilijoiden ehdoilla.

Kulttuurieroja

Olen tässä pohdiskellut pyöräilykulttuureja meillä ja muualla.

Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa pyöräily on kiinteä osa kaupunkikulttuuria ja urbaania liikkumista. Ihmiset eivät koe harrastavansa pyöräilyä, vaan he ajavat pyörillä, koska se on kätevin liikkumiskeino kaupungissa. Pyörä on vain työkalu, eikä siihen suhtauduta kovinkaan intohimoisesti. Tämähän olisi oikeastaan tavoite, johon meidänkin pitäisi pyrkiä. Vai pitäisikö?

Täällä Suomessa jokapäiväinen pyöräily on maininnan arvoinen asia. Päivittäin pyöräilevä ihminen herättää usein ainakin jonkinlaista huomiota ja ihmetystä. Hän myös tiedostaa itse harrastavansa pyöräilyä ja monesti pitää huolta pyörästään/pyöristään. Vaikka itse käytänkin pyörää usein vain kulkuvälineenä paikasta toiseen, tunnen lähes aina suurta mielihyvää hypätessäni pyörän selkään. Luen ja kirjoitan mielelläni pyöräilystä ja oikeastaan ajattelenkin pyöräilyä hyvin paljon.

Tuntuu siltä, että jotain olennaista jäisi puuttumaan, jos pyörä olisi vain kulkuväline, kuten bussi tai vaikkapa kengät. Copenhagize- ja Copenhagen Cycle Chic-blogien pitäjä Mikael Colville-Andersen käyttää tässä haastattelussa imurivertausta kuvaillessaan kööpenhaminalaisten suhtautumista pyöräilyyn. Imurointia varten ei esimerkiksi pukeuduta erityisiin imurointivaatteisiin, eikä muita imurinkäyttäjiä tervehditä.

Minä en halua suhtautua pyöräilyyn noin arkisesti, vaan mieluummin harrastan pyöräilyä, vaikka kävisinkin vain hakemassa maitoa kaupasta pyörällä. Elämä muuttuu tylsäksi, jos pyöräily alkaa tuntua imuroinnilta.

Lumessakahlaajat

Lumiteema jatkuu. Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli artikkeli pyöräteiden aurauksesta. Jutun mukaan kaupunki suunnittelee ympäri vuoden auki pidettävää pyörätieverkostoa, kun tällä hetkellä pyörätiet aurataan, jos kalustoa siihen hommaan liikenee. Tämä on erinomainen uutinen. Nythän tilanne on tosiaan sellainen, että jos illalla ja yöllä pyryttää kunnolla, ei aamulla kannata lähteä töihin polkemaan - jos ei halua puskea umpihangessa.

Lumisateesta huolimatta menin tänään pyörällä töihin ja kyllähän se ajaminen aika haastavaa oli. Omalla työmatkallani Ruoholahdesta Espooseen olivat pyörätiet aamulla koko matkalta melko tasaisesti lumen peitossa. Töissä mietin lumipyryn edelleen jatkuessa, että millainenkohan taistelu kotimatka sitten on. Yllätyksekseni Länsiväylän eteläpuolen pyörätie oli aivan erinomaisessa kunnossa. No, riemua riitti Lauttasaareen asti, jossa alkoikin perunapelto, jota jatkui kotiin asti. Tällä kertaa Helsingin ja Espoon välisen aurauskilpailun voitto menee Espooseen.

Siis, odotan innolla tämän uuden aurausprioriteettisuunnitelman toteutumista. Sitä odotellessa tyydyn jättämään pyörän kotiin pahimpien lumipyryjen aikana. Ainakin tähän asti parissa päivässä suuretkin kinokset on saatu aurattua. Ja hyvää treeniähän lumessa kahlaaminen fillarin kanssa on. Tänään ei ollut sykemittaria mukana, mutta uskoisin, että kyllä yhden päivän lumipyöräily vastaa rasittavuudeltaan kahta-kolmea aurinkoisen kesäpäivän fillarointia.

Tähän loppuun hauska sattuma kotimatkaltani. Ajaessani Lauttasaaren läpi huomasin keskellä pyörätietä seisovan vanhahkon herrasmiehen. Mietin mielessäni hieman närkästyneenä, että miksi tuo tuossa tiellä seisoo, menisi nyt sivuun siitä. Päästyäni lähemmäksi tunnistin hänet näyttelijälegenda Ismo Kallioksi. Asenteeni muuttui kerta heitolla kunnioittavammaksi ja kiersin hänet kohteliaasti lähestulkoon penkan puolelta. Hänen meriiteillään saa seistä vaikka keskellä moottoritietä.

Nastat alla - vihdoin

No niin, pitkän jahkailun jälkeen sain vihdoinkin nastarenkaat vaihdettua. Kävin ajamassa pikaisen testilenkin Helsingin keskustan ympäri ja hyvin kulki taas. Ilokseni huomasin, että luultavasti koko kaupungin aurauskalusto oli liikkeellä. Isompaa ja pienempää traktoria ja aura-autoa riitti ihan tungokseksi asti. Tuolla menolla huomenna ainakin pyöräteiden pitäisi olla priimakunnossa. Saapa nähdä mikä on tilanne, kun huomenaamuna ylitän kaupungin rajan Espoon puolelle (mikäli väsymys tai muu ylitsepääsemätön este ei saa minua jättämään pyörää kotiin).

Terveisiä Amsterdamista

Olin viettämässä uutta vuotta Amsterdamissa ja samalla havainnoin "viran puolesta" paikallista pyöräilykulttuuria. Itse en tällä kertaa pyöräillyt tuossa fillareiden ja kanavien kaupungissa. Tämä oli minulla ensimmäinen vierailu, joten tässä muutama havainto.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyi luonnollisesti fillareiden suureen määrään. Kyllähän minä tiesin, että Amsterdam on pyöräilykaupunki, mutta että niitä pyöriä on siis tosiaan noin paljon... Pyöräthän ovat pääasiassa melko huonokuntoisia perus-mummopyöriä.

Pyörillä tosiaan liikutaan joka paikkaan ja niiden päällä kuljetetaan kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Liikenne on Damissa on ainakin ulkopuolisen silmin hyvin kaoottista. Pyöräilijät ja jalankulkijat eivät tunnu noudattavan liikennevaloja, kaistaviivoja tai oikein muitakaan liikennesääntöjä. Pyöräteitä on kyllä paljon ja useimmiten ne ovat vielä erotettu autokaistoista omiksi ajoradoikseen. Autoilijat sitten parhaansa mukaan yrittävät väistellä muita tiellä liikkujia. Ihme, ettei satu enempää vakavia kolareita. Itse en nähnyt ensimmäistäkään, mutta uskoisin, että välillä kyllä sattuu yhteentörmäyksiä. Tällaiselle pohjoismaiseen järjestykseen tottuneelle liikenne näytti todella sekavalta. Kööpenhaminassa pyöräillään myös paljon, mutta siellä liikenne vaikuttaa järjestäytyneemmältä kuin Amsterdamissa. Positiivista on se, että autoilija ei ole teiden kuningas kuten Suomessa, vaan kyllä kruunu löytyy pyöräilijän päästä. Kypärää ei tosin sitten löydykään kenenkään päästä.

Nyt uuden vuoden aikaan kaupungin lämpötila pyöri nollan vaiheilla, hieman allekin, mutta silti monet fillaroivat paljain käsin ja takki auki. Täällä Suomessa vastaavassa säässä pyöräilijöillä on tiukasti jo talvipyöräilyvaatteet päällä.

(kuva on Delftistä)

Paikallisesta kirjakaupasta ostamani Bicycle Mania-kirjan mukaan Hollannissa on 16,5 miljoonaa asukasta ja 18 miljoonaa pyörä, siis suunnilleen 1,1 pyörää asukasta kohden. Paikallisia pyöräparkkeja katsoessani mietin, että kuinka ihmiset löytävät fillarinsa siitä valtavasta massasta. Ilmeisesti löytävät kuitenkin.

Kävin myös tutustumassa muutamaan paikalliseen pyöräliikkeeseen ja yllätyin pyörien korkeista hinnoista. Olin kuvitellut hollantilaisten peruspyörien olevan halvempia, mutta hinnat liikkuivat 500-600 euron paikkeilla eli samalla tasolla kuin meillä Suomessakin.

Tällä kertaa itse en siis pyöräillyt Hollannissa, mutta varsinkin maaseudulla ja pikkukaupungeissa olisi varmaan erittäin mukavaa ajella. Ehkäpä vielä jossain vaiheessa pääsen paikan päälle myös pyörän selässä.