Lumessakahlaajat

Lumiteema jatkuu. Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli artikkeli pyöräteiden aurauksesta. Jutun mukaan kaupunki suunnittelee ympäri vuoden auki pidettävää pyörätieverkostoa, kun tällä hetkellä pyörätiet aurataan, jos kalustoa siihen hommaan liikenee. Tämä on erinomainen uutinen. Nythän tilanne on tosiaan sellainen, että jos illalla ja yöllä pyryttää kunnolla, ei aamulla kannata lähteä töihin polkemaan - jos ei halua puskea umpihangessa.

Lumisateesta huolimatta menin tänään pyörällä töihin ja kyllähän se ajaminen aika haastavaa oli. Omalla työmatkallani Ruoholahdesta Espooseen olivat pyörätiet aamulla koko matkalta melko tasaisesti lumen peitossa. Töissä mietin lumipyryn edelleen jatkuessa, että millainenkohan taistelu kotimatka sitten on. Yllätyksekseni Länsiväylän eteläpuolen pyörätie oli aivan erinomaisessa kunnossa. No, riemua riitti Lauttasaareen asti, jossa alkoikin perunapelto, jota jatkui kotiin asti. Tällä kertaa Helsingin ja Espoon välisen aurauskilpailun voitto menee Espooseen.

Siis, odotan innolla tämän uuden aurausprioriteettisuunnitelman toteutumista. Sitä odotellessa tyydyn jättämään pyörän kotiin pahimpien lumipyryjen aikana. Ainakin tähän asti parissa päivässä suuretkin kinokset on saatu aurattua. Ja hyvää treeniähän lumessa kahlaaminen fillarin kanssa on. Tänään ei ollut sykemittaria mukana, mutta uskoisin, että kyllä yhden päivän lumipyöräily vastaa rasittavuudeltaan kahta-kolmea aurinkoisen kesäpäivän fillarointia.

Tähän loppuun hauska sattuma kotimatkaltani. Ajaessani Lauttasaaren läpi huomasin keskellä pyörätietä seisovan vanhahkon herrasmiehen. Mietin mielessäni hieman närkästyneenä, että miksi tuo tuossa tiellä seisoo, menisi nyt sivuun siitä. Päästyäni lähemmäksi tunnistin hänet näyttelijälegenda Ismo Kallioksi. Asenteeni muuttui kerta heitolla kunnioittavammaksi ja kiersin hänet kohteliaasti lähestulkoon penkan puolelta. Hänen meriiteillään saa seistä vaikka keskellä moottoritietä.