perjantai 27. marraskuuta 2009

Jakeluauton painajainen



Tämän päivän Hesarissa oli juttu siitä, että Aleksanterinkatu on hankala paikka jakeluautoille. Aleksin jalkakäytäville saa pysäköidä vain klo 11:een asti ja se ei jakeluyritysten mukaan riitä, koska tavaraa pitää jakaa myöhemminkin. Jutussa haastatellulla autonkuljettajalla on kyseisenä keskiviikkoaamuna listallaan 28 osoitetta, joista kaikki sijaitsevat Aleksin ympäristössä. Kuvassa hän seisoo autonsa vierellä nippu kirjekuoria kädessään.

Pitääkö tosiaan Helsingin pienen ydinkeskustan alueella jakaa kirjekuoria pakettiautolla? Eikö fillarilähetti olisi parempi vaihtoehto? Yhdellä iskulla poistuisivat tai ainakin vähenisivät pysäköintiongelmat, tilanahtaus ja pakokaasupäästöt. Fillarilähetti olisi yrityksellekin aika paljon pienempi investointi kuin pakettiauto kuljettajineen. Toki isoja tavaroita pitää edelleen kuljettaa autolla, mutta kyllä fillarilähetin kyydissä melko suuretkin lähetykset kulkevat.

Helsingissä on kyllä fillarilähettejä, mutta Euroopan metropeleihin verrattuna melko vähän. Uskon, että lisää kyllä mahtuisi. Käsittääkseni Hesarin jutussa esiintyvä DHL ei Helsingissä kuljeta lähetyksiään fillareilla. Olisiko aika?

Kuljetusyritys toivoisi lisää oikeuksia jakeluautoille. Helsingin jalkakäytävät ja muutamat kävelykadut ovat nyt jo täynnä purkavia ja lastaavia paketti- ja kuorma-autoja. Iso-Roobertinkadun kävelykatu on hyvä esimerkki siitä, kuinka jakeluautot onnistuvat tukkimaan koko kadun. Ei kai samaa tilannetta haluta Aleksille, sehän on yksi Helsingin näyteikkunoista turisteille.

Lisää fillarilähetteja kaupunkiin, sanon minä.

Ei kommentteja: