Lähdimme liikkeelle puoli yhdeksän aikaan torstaiaamuna kohti Loviisaa. Sää oli aurinkoinen, mutta ei missään nimessä helteinen. Pyörät kulkivat mukavasti. Minulla oli perässäni peräkärry ja vaimon tavarat oli lastattu Ortliebin Back Roller Classic-laukkuihin. Pidimme pari patukansyöntitaukoa ennen ensimmäistä varsinaista pysähdystä Porvoossa. Joen rannalla uuden sillan kupeessa söimme eväitä ja nautimme kesäisestä kaupungista.
Tauko Porvoossa
Porvoosta jatkoimme matkaa päivän viimeiselle etapille. Loviisaan saavuimme puoli viiden aikaan iltapäivällä. Matkaa ensimmäisenä päivänä kertyi 99km. Loviisassa vietimme leppoisan illan kuljeskellen kaupungilla, söimme venerannan ulkoilmaravintolassa. Majoituimme retrohenkiseen Gasthaus Loviisaan. Ihan ok.
Heräsimme viileään perjantaiaamuun. Sämpylä-sulatejuusto-meetwurstiaamiaisen jälkeen hyppäsimme satulaan suuntasimme takaisin valtatie 7:lle ja kohti Virolahtea. Suunnilleen Pyhtään kohdalla suomalainen lempeä juhannussää näytti kyntensä ja vettä alkoi sataa. Ei tosin kaatamalla, mutta riittävästi kuitenkin. Ajoimme suurimman osan seiskatieosuudesta vanhalla tiellä, ainoastaan ennen Pyhtäätä piti ajaa valtatien piennarta. Juhannusruuhka ei vielä/enää ollut pahimmillaan, mutta silti saimme oman osuutemme ohittelevista rekoista. Vettä satoi suunnilleen Kotkaan asti, jossa pidimme kahvitauon idyllisessä Prisman kahvilassa.
Kotkasta jatkoimme Haminaan ja siitä kohti Virolahtea vanhaa museotietä pitkin. Tämä vanhan kuninkaantien pätkä olikin erittäin mukava ajettava. Tie oli mutkainen ja ympärillä runsaasti vehreää lehtomaista metsää. Ruokatauolle löytyikin viihtyisä paikka meren rannalta.
Gasthaus Loviisa
Pyörät nukkuivat Loviisassa ulkona
Heräsimme viileään perjantaiaamuun. Sämpylä-sulatejuusto-meetwurstiaamiaisen jälkeen hyppäsimme satulaan suuntasimme takaisin valtatie 7:lle ja kohti Virolahtea. Suunnilleen Pyhtään kohdalla suomalainen lempeä juhannussää näytti kyntensä ja vettä alkoi sataa. Ei tosin kaatamalla, mutta riittävästi kuitenkin. Ajoimme suurimman osan seiskatieosuudesta vanhalla tiellä, ainoastaan ennen Pyhtäätä piti ajaa valtatien piennarta. Juhannusruuhka ei vielä/enää ollut pahimmillaan, mutta silti saimme oman osuutemme ohittelevista rekoista. Vettä satoi suunnilleen Kotkaan asti, jossa pidimme kahvitauon idyllisessä Prisman kahvilassa.
Kotkasta jatkoimme Haminaan ja siitä kohti Virolahtea vanhaa museotietä pitkin. Tämä vanhan kuninkaantien pätkä olikin erittäin mukava ajettava. Tie oli mutkainen ja ympärillä runsaasti vehreää lehtomaista metsää. Ruokatauolle löytyikin viihtyisä paikka meren rannalta.
Tauko Lupinlahdella, museotien varrella
Tässä vaiheessa alkoi hieman väsy painaa matkaajien jaloissa, mutta jatkoimme silti sisukkaasti kohti määränpäätämme, Hurpun tilaa. Pitkähkön alamäkiosuuden jälkeen pääsimme perille, rauhallisen oloiseen lahdenpoukamaan.
Hurpun tilan aittamajoitus
Hurpun tila on ollut olemassa jo ilmeisesti 1700-luvulta asti ja nyt näytti toimivan pitkälti karavaanareiden leirintäalueena. Onneksi mukaan mahtui kaksi fillaristiakin. Nukuimme rauhattoman yön lyhyissä sängyissä asuntovaunuharrastajien polttaessa kovaäänisesti juhannuskokkoa. Päivän saldoksi saimme 108 kilometriä.
Lauantaiaamu valkeni viileänä, mutta aurinkoisena. Mökkiaamiaisen jälkeen nousimme pyörien päälle ja viimeiselle etapille kohti eteläisen Saimaan porttia, Lappeenrantaa. Aurinko meni melko nopeasti pilveen lähtömme jälkeen, joten alkumatka meni harmaassa säässä.
Virolahden kirkonkylä
Lauantaiaamu valkeni viileänä, mutta aurinkoisena. Mökkiaamiaisen jälkeen nousimme pyörien päälle ja viimeiselle etapille kohti eteläisen Saimaan porttia, Lappeenrantaa. Aurinko meni melko nopeasti pilveen lähtömme jälkeen, joten alkumatka meni harmaassa säässä.
Liityntäpysäköinti työmatkapyöräilijöille
Vaalimaata lähestyttäessä maisema oli synkkää valtatien vartta, mutta onneksi pyörätietä koko matka. Ennen raja-asemaa käännyimme kohti pohjoista, tässä vaiheessa matkaa Lappeenrantaan 60km. Kohta matka olisi jo ohi. Aiempaan verrattuna mäkiä oli tällä etapilla enemmän, tosin ei kovin jyrkkiä. Myötätuuli helli meitä koko matkan, kahtena ensimmäisenä päivän tuuli oli lännestä ja viimeisenä päivänä se oli kääntynyt eteläiseksi. Kerrankin. Tämän etapin tauon pidimme Ylämaalla, jalokivikeskuksen kahviossa, jonne alkoi kerääntyä juhannuksen juhlimista jatkavia paikallisia. Nautimme nopeasti herkulliset kahvit ja leivonnaiset ja jatkoimme matkaa, ennen kuin meno riehaantui.
Pulla- ja munkkikahvit Ylämaalla
Aurinkokin alkoi paistaa jossain vaiheessa ja viimeiset kilometrit menivätkin aika kevyesti. Saavuimme Lappeenrantaan neljän jälkeen iltapäivällä. Majoituimme Hotelli Lappeeseen, jonne saimme pyörätkin mukavasti sisätiloihin turvaan. Reissu oli poljettu ja suihku odotti. Olipas kivaa! Viimeisen päivän matka oli 85km.
Lappeenranta ammotti tyhjyyttään, kun kaikki ihmiset olivat varmaankin Saimaan mökeillään. No, löytyipä sieltä kuitenkin vähän elämääkin. Kävimme rannassa haistelemassa iltaa ja maistelemassa muikkuja ja silakoita kera perunamuusin. Sunnuntaina kävimme kanavaristeilyillä ja tyydytimme nälkämme paikallisella herkulla, vedyllä. Ihan hyvää, mutta miksi kinkulla ja kananmunalla täytettyyn lihapiirakkaan pitää laittaa vielä voita ja suolaa?
Takaisin Helsinkiin palasimme junalla ja nyt täytyy kyllä antaa kritiikkiä VR:n suuntaan. IC-junassa on tosiaan kolme fillaripaikkaa, joista pitää maksaa 9€. Junaan oli nousemassa meidän lisäksemme vielä yksi fillaristi, joten kaikki paikat olivat siis myyty. Yllätykseksemme huomasimme, että yksi kolmesta paikasta oli jo varattu. Me saimme vaimoni kanssa pyörät telineisiin, mikä ei ollut kylläkään kovin helppo rasti. Tämä yksi pyöräilijä jäi sitten käytävään seisomaan pyöränsä kanssa, eikä siis voinut laittaa pyörää maksamaansa paikkaan eikä myöskään päässyt istumaan omalle paikalleen. Kerroimme kyllä konduktöörille tästä epäkohdasta, mutta hän vain totesi leppoisasti, että tiedetään. Onko siis oikeasti mahdotonta järjestää kunnolliset olosuhteet fillareiden kuljettamiseen junissa? Näihin kolmen pyörän telineisiin ei edes mahdu kunnolla kolmea aikuisten fillaria.
Loppuyhteenvetona voin sanoa, että reissu oli todella onnistunut. Kalusto ja ihmiset kestivät, säätkin olivat siedettävät. Aurinko olisi voinut paistaa enemmän, mutta toisaalta jatkuva myötätuuli kyllä kompensoi paahteen puuttumisen. Reitti ei välttämättä ollut mielenkiintoisin mahdollinen, pieniä mutkaisia teitä idyllisen maaseudun keskellä olisi mukavampi ajaa kuin vilkkaasti liikennöidyn valtatien vartta, mutta rajallisen ajan takia oli pakko tyytyä tällaiseen ratkaisuun tällä kertaa. Jatkamme pyörämatkailua tulevaisuudessakin, kotimaassa ja varmaan ulkomaillakin.
Lappeenranta ammotti tyhjyyttään, kun kaikki ihmiset olivat varmaankin Saimaan mökeillään. No, löytyipä sieltä kuitenkin vähän elämääkin. Kävimme rannassa haistelemassa iltaa ja maistelemassa muikkuja ja silakoita kera perunamuusin. Sunnuntaina kävimme kanavaristeilyillä ja tyydytimme nälkämme paikallisella herkulla, vedyllä. Ihan hyvää, mutta miksi kinkulla ja kananmunalla täytettyyn lihapiirakkaan pitää laittaa vielä voita ja suolaa?
Takaisin Helsinkiin palasimme junalla ja nyt täytyy kyllä antaa kritiikkiä VR:n suuntaan. IC-junassa on tosiaan kolme fillaripaikkaa, joista pitää maksaa 9€. Junaan oli nousemassa meidän lisäksemme vielä yksi fillaristi, joten kaikki paikat olivat siis myyty. Yllätykseksemme huomasimme, että yksi kolmesta paikasta oli jo varattu. Me saimme vaimoni kanssa pyörät telineisiin, mikä ei ollut kylläkään kovin helppo rasti. Tämä yksi pyöräilijä jäi sitten käytävään seisomaan pyöränsä kanssa, eikä siis voinut laittaa pyörää maksamaansa paikkaan eikä myöskään päässyt istumaan omalle paikalleen. Kerroimme kyllä konduktöörille tästä epäkohdasta, mutta hän vain totesi leppoisasti, että tiedetään. Onko siis oikeasti mahdotonta järjestää kunnolliset olosuhteet fillareiden kuljettamiseen junissa? Näihin kolmen pyörän telineisiin ei edes mahdu kunnolla kolmea aikuisten fillaria.
Loppuyhteenvetona voin sanoa, että reissu oli todella onnistunut. Kalusto ja ihmiset kestivät, säätkin olivat siedettävät. Aurinko olisi voinut paistaa enemmän, mutta toisaalta jatkuva myötätuuli kyllä kompensoi paahteen puuttumisen. Reitti ei välttämättä ollut mielenkiintoisin mahdollinen, pieniä mutkaisia teitä idyllisen maaseudun keskellä olisi mukavampi ajaa kuin vilkkaasti liikennöidyn valtatien vartta, mutta rajallisen ajan takia oli pakko tyytyä tällaiseen ratkaisuun tällä kertaa. Jatkamme pyörämatkailua tulevaisuudessakin, kotimaassa ja varmaan ulkomaillakin.
Pyörät odottavat junakyytiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti