keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Fillarointia Stadissa



Kävin tänään pariinkin otteeseen fillarilla kaupungilla pyörähtämässä. Aamupäivällä tein reilun parin tunnin lenkin ja kävin tutustumassa fixeihin erikoistuneeseen Kumiluoti-liikkeeseen. Liike on pieni ja ihan täynnä rakenteilla olevia tai rakennettuja/huollettuja fillareita. Tunnelma oli erityisen rento.

Iltapäivän lenkillä käväisin Pelago Bicyclesissä, sitä olen tässä blogissa jo aiemminkin mainostanut. Tämäkin putiikki on melko pieni, eikä siellä ainakaan vielä ollut kovin paljon fillareita, mutta lisää on ilmeisesti tulossa. Vaikka en fillaria ostanutkaan, niin mukaan tarttui sentään jotain. Ostin erittäin tyylikkään The Ride-lehden numeron kaksi. Suosittelen, on kyllä hieno lehti. Eikä tässä vielä kaikki, sain mielenkiintoisen reittioppaan, Iron Curtain Trail-kirjasen. Läpyskässä on 7000 kilometrin reitti, joka kulkee entisen rautaesiripun linjaa pitkin. Siinäpä tuleville vuosille hieman suunniteltavaa.

Tänään avattiin Fillarikanava-nettisivusto, josta palvelee helsinkiläisiä pyöräilijöitä. Sinne voi kirjoittaa pyöräilykokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Ainakin näin avajaispäivänä sivusto toimi aika hitaasti ja oli välillä pois käytöstäkin. Mutta eiköhän se tässä ala toimia ja lunasta paikkansa toimivana vaikuttamiskanavana.

Hieno sää ja hieno päivä pyöräillä hienossa kaupungissa.

1 kommentti:

Antti Poikola kirjoitti...

Fillarikanavan ylläpidon puolesta lupaan, että kyllä sen toiminta saadaan vielä jouhevaksi, mutta aikataulua en uskalla vielä luvata.

Hyviä pyöräilykelejä

-Antti Poikola