Hesarissa oli tänään juttu Hämeentien vaarallisuudesta pyöräilijöille. Hämeentie on yksi Helsingin vilkkaimmin liikennöidyistä kaduista, joten on luonnollista, että siellä autojen seassa pyöräily ei ole kaupunkipyöräilyn parhaita puolia. Ja pyörätietähän Hämeentiellä ei ole. Ongelmana on se, että katua ei voi leventää, koska molemmilla puolilla on taloja. Autoliikennettäkään oikein voi vähentää, koska katu on merkittävä sisääntuloväylä kaupunkiin. Ainoa ratkaisu olisi maalata pyöräkaistat kadulle, mutta epäilen että melko ahdasta tulee, jos autokaistoja kavennetaan. Voin kyllä olla väärässä, mutta epäilen, etteivät mahdolliset kadunreunaan maalatut pyörätiet tuo runsain joukoin pyöräilijöitä ajelemaan autojen ja bussien rinnalle.
Kyllä Hämeentiellä voi ajaa pyörällä, mutta se vaatii hieman erilaisen asennoitumisen kuin rauhallinen ajelu pyörätiellä. Itsevarma, joskus jopa aggressiivinen ajotyyli on mielestäni välttämättömyys selviytymiseen asfalttiviidakon siimeksessä. Oma päivittäinen työmatkani reitti ei mene Hämeentien kautta, mutta silloin kun joudun ajamaan sitä kautta, pyrin kiertämään Hämeentien "alakautta" Hermannin rantatien kautta. Siellä on hyvä pyörätie, eikä matkakaan juuri pitene. Ja bonuksena saa vielä merimaiseman. Suosittelen.
Miksi tilanne on kehittynyt tällaiseksi? Yksi syy tähän ovat jalkakäytävistä erotetut pyörätiet. Pyöräilijät ovat tottuneet ajamaan jalankulkijoiden joukossa, turvassa pahoilta autoilta. Ja autoilijat ovat tottuneet ajamaan omistamillaan ajoradoilla ilman häiritsevää kevyttä liikennettä. Jos pyöräkaistat olisi alun alkaen erotettu ajoradoista, eivät pyöräilijät pelkäisi autoja ja autoilijatkin olisivat tottuneet heidän joukossaan ajeleviin fillaristeihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti