keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Dopingpohdiskelua

On kai se uskottava, että suurmestari ei ole enää suurmestari. Lance Armstrong menettää kaikki Ranskan ympäriajojen voittonsa.

Vaikka onkin ollut yleisesti tiedossa, että dopingin käyttö on yleistä ammattipyöräilyssä, oli tämä Lancen tuomio jotenkin yllättävä. Olin jotenkin järkeillyt, että hänen ei kannata käyttää kiellettyjä aineita, koska on jatkuvasti suurennuslasin alla. Ja että hänen fyysiset ominaisuutensa ovat vain niin paljon paremmat kuin muilla. Toisaalta tuollainen ylivoima herättää kyllä epäilykset, muunkin kuin kaurapuuron käyttämisestä voimanlähteenä. Testithän eivät ole olleet koskaan positiiviset, mutta todistusaineisto puhuu muuta. Ajattelin, että uransa alussa hän käytti, mutta ei enää viimeisinä vuosina. Riskit olisivat olleet niin suuret. Mutta toisin taisi käydä.

Tämä koko dopingjuttu on kyllä aika hankala asia. Lienee jo tässä vaiheessa selvää, että ammattipyöräilyssä on käytetty kiellettyjä aineita pitkään ja systemaattisesti. Dopingin käyttö on juurtunut niin syvälle koko järjestelmään, että on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta pärjätä puhtain keinoin. Ja vaikka vierastankin ajatusta siitä, että dopingin käyttäjät ovat jollain lailla uhreja, tulee väistämättä mieleen ajatus, että ihan kaikki ei ole pelkästään pyöräilijöiden omissa käsissä. Syyt ja taustat ovat paljon syvemmällä kuin yksittäisen ammattipyöräilijän voitontahdossa. Tallit, päälliköt ja ennen kaikkea yleisö haluaa nähdä yhä ylivoimaisempia voittoja, jyrkempiä nousuja ja kovempia kirejä. Kaikki me ammattipyöräilyn seuraajat olemme innoissamme katsoneet, kun kestävyysurheilun gladiaattori vuorikauriin lailla ottaa valtavan eron kilpakumppaniinsa jyrkässä alppinousussa.

En puolustele dopingia, mutta en kyllä osaa sitä täysin ja yksisilmäisesti tuomitakaan. Millainen on ammattipyöräilyn tulevaisuus? Puhdistuuko laji nyt vai kehittyvätkö aineet testeissä näkymättömiksi ja jatkuuko sama homma edelleen? Tuleeko lisää paljastuksia? Mikä on suomalaisten pyöräilijöiden laita?


1 kommentti:

Aridani kirjoitti...

Vähän kyllä ihmetytti Lancen ylivoima ja nopea kuntoutuminen syövästä. Luin keväällä kirjan Lance Armstrong - Ei ainoastaan pyöräilystä. Jos se kirja on yhtään totta, pidän Lancea silti taistelijana ja kovana äijänä vaikka olisikin doupannut, oohan ne muutkin tahdet doupannut.