Sain vihdoin vaihdettua nastarenkaat cyclocrossariin ja aloitin talvipyöräilyn. Lähdin polkemaan töihin, ja matka menikin ihan mukavasti siihen asti, kunnes päätin vähän oikaista. Ajoin pitkin vähän liikennöityä kapeata ajorataa jäistä rengasuraa pitkin. No, vastaan tuli auto, joten päätin antaa autolle tietä ja siirtyä hetkeksi jalkakäytävälle. Vai oliko se yhdistetty kevyen liikenteen väylä? Järki sanoi, ettei fillari nouse ajamalle jäisestä urasta, mutta pakko oli silti yrittää. Ennen kuin huomasinkaan, eturengas lähti alta ja kaaduin kylki edellä maahan.
Samalla hetkellä pää jysähti katuun. Onneksi oli kypärä. Olisi sattunut muuten. En edelleenkään luovu kypärästä, vaikka se kööpenhaminalais-amsterdamilaiseen kaupunkipyöräilyfilosofiaan ei istukaan. Pää siis säilyi, mutta keuhkoista lähti ilmat pihalle ja teki aika kipeääkin, pakko myöntää. Siinä sitten makasin henkeä haukkoen ja jalat edelleen polkimissa kiinni, kun vastaan tuleva auto lähestyi. Onneksi auto tuli melko hitaasti, joten ehdin nousta edestä pois ja vääntäytyä jalkakäytävälle. Auto ajoi, eikä kuski kysynyt, sattuiko, vaikka näki kyllä sukellukseni.
Pyörä pystyyn ja takaisin baanalle. Poljin loppumatkan aika hissukseen töihin, jossa jäykistelin koko päivän. Fillarin jarru/vaihdekahva vääntyi ja viottui hieman, mutta sain sen korjattua. Kotimatka olikin sitten aika ikimuistoinen. Poljin kylki jomottaen paukkupakkasessa sormet jäässä, onneksi oli lämmin sauna odottamassa.
Loppuviikon talvikeli olikin sen verran armoton, että jätin pyörän suosiolla talliin, jomotuskin hellitti, enää ei satu juuri yhtään. Ihanaa tuo talvipyöräily.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti